RHD2 (RHD2, RCD2, VHD2, RHDV2, RCV2)
Rabbit Viral
Hemorrhagic Disease
RHD2 on caliciviruksiin kuuluvan lagoviruksen
aiheuttama, vakava ja tappava verenvuotokuume. Se tarttuu hyvin voimakkaasti ja
tappaa yli 90% tartunnan saaneista kaneista. Virus aiheuttaa vaurioita
sisäelimissä ja hyvin voimakkaita sisäisiä verenvuotoja, joiden seurauksena
kani kuolee. Virus tarttuu mm. eritteiden välityksellä, säilyy hyvin, sekä kestää
erittäin kuumia ja kylmiä lämpötiloja. Kani kuolee virukseen yleensä niin
nopeasti, ettei mitään ulkoisia merkkejä tartunnasta ole havaittavissa kanin
ollessa vielä elossa.
RHD2 -viruksen tarttumista ja leviämistä
voidaan ennaltaehkäistä rokottamalla kanit virusta vastaan Filavac VHD K C+V -valmisteella. Rokotetta
saa Suomesta, mutta se on erikoislupavalmiste. Rokotteen saatavuutta voi tiedustella
omalta eläinlääkäriasemalta tai seurata esimerkiksi Suomen Kanihyppääjät ry:n järjestämiä
rokotuspäiviä. Myös Kanileiriyhdistys järjestää mahdollisuuksien mukaan
kimpparokotuksia tulevaisuudessa.
Suomen Kanileiriyhdistyksen hallitus
on tänään 11.1.2019 päättänyt ensimmäisenä kaniaiheisena yhdistyksenä Suomessa,
että yhdistyksen kaikkiin tapahtumiin osallistuvilta kaneilta vaaditaan voimassa
oleva rokote RHD2 -virusta vastaan. Rokotustodistukset tullaan jatkossa vaatimaan ilmoittautumisen
tai tapahtumaan saapumisen yhteydessä. ”Rokotepakolla” haluamme edistää suomalaisten
kanien terveyttä ja estää RHD2 -viruksen leviämistä.
Lisätietoja RHD2 -viruksesta ja rokotuksista voi kysyä yhdistyksen hallitukselta: kanileiriyhdistys@gmail.com
Lisätietoja RHD2 -viruksesta ja rokotuksista voi kysyä yhdistyksen hallitukselta: kanileiriyhdistys@gmail.com
Suomen
Kanileiriyhdistyksen hallituksen puolesta,
Puheenjohtaja
Jasmine Dietz
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti